Sää Kaliforniassa on siis talvisin hieman erilainen kuin
Suomessa ja lumisateiden sijaan täällä saa nauttia vesisateista. Viime
viikkoina vielä erityisesti, sillä vettä on paikallisten mukaan tullut enemmän
kuin moniin vuosikymmeniin. Täällä tosin kaikki tuntuu olevan vain iloisia,
että tulee vettä…
Tavallisen viikko-ohjelman mukaan torstaina päivällä
lähdettiin kohti koulua, joka sijaitsee siis vuoren toisella puolella, ja sinne
päästäkseen täytyy ajaa aivan järkyttävän mutkaista vuoristotietä. Menomatkalla
kaikki sujui hyvin kunnes päästiin vuoritien jälkeen alkavalle
viisikaistaiselle moottoritielle. Täällä tievaihtoehdot rajoittuvat oikeastaan
vuoristoteihin sekä viisikaistaisiin moottoriteihin. No siellä sitten lasten
kanssa todettiin, että nyt on kyllä aika paljon vettä tiellä ja koko ajan tulee
lisää. Muutamaa päivää aikaisemmin oli puhelimen välityksellä tullut jo
varoitusilmoituskin, jossa kehotettiin välttämään ajamista tulvivilla teillä.
No loppu hyvin kaikki hyvin, lopulta päästiin kuitenkin turvallisesti perille
ja lapset pääsivät kouluun. Matka tosin kesti hieman kauemmin, sillä hyvä että
vauhti moottoritiellä oli edes puolet sallitusta nopeudesta.
Neljän aikaan oli aika sitten poimia lapset koulusta ja
lähteä ajamaan kohti kotia. Alkumatka vaikutti vielä lupaavalta ja sujui
yllättävänkin helposti. Sade ei ollut sillä hetkellä niin paha ja yhtään
onnettomuutta ei ollut pysäyttämässä liikennettä. Päästiin liittymästä
moottoritielle, jossa tavalliseen tapaan kaikki viisi kaistaa olivat aivan tukossa.
Tähän on tosin kyllä jo totuttu ja käsite ruuhka on saanut aivan uuden
merkityksen. Menomatka koululle on noin 35 minuuttia, kun samaa tietä tullaan
takaisin päin noin 2 tuntia. Moottoritien sivuilla on suuria valotauluja, jotka
ilmoittavat häiriöistä, tietöistä sekä muista vastaavista ilmoittamisen arvoisista
asioista. Tauluissa saattaa olla myös kannustustekstejä, kuten ”Aja hiljempaa,
säästä henkiä”. No tällä kertaa tauluissa oli ilmoitus, että vuoren ylittävä
tie 84 on suljettu sateesta johtuneen maavyörymän takia. Tosin sama tie oli
ollut suljettuna jo muutaman päivän, joten matkaa jatkettiin ilmoituksesta sen
suuremmin välittämättä. Seuraavassa kyltissä ilmoitetaan edelleen tien 84
olevan suljettu. No seuraavan kyltin kohdalla saatiin jo vaihtelua, sillä se
ilmoitti myös tien 92 olevan suljettu ja kehotettiin käyttämään vaihtoehtoisia
reittejä. Tie 92 on seuraava vuoren ylittävä mutkatie tien 84 jälkeen.
Mietittiin siinä sitten yhdessä lasten kanssa, että johan on, kun kaikki tiet
on suljettu mutta ei sen kummemmin jaksettu välittää ja jatkettiin ajamista.
Jossain vaiheessa kun odotti autojen taas liikkuvan ruuhkassa, tuli ihan
tyhjästä ajatus, että kuulostaapas 92 tie jotenkin tosi tutulta. Vaikka samaa
reittiä on tässä kuukauden verran jo kaasutellut edes takaisin, ei ole teiden
numerot jääneet mieleen. No siinä ruuhkassa seisoessa oli pakko tehdä pikainen
tarkistus ja tajuta, että ei herranen aika, 92 on muuten just se tie minne
meidän on tarkoitus kääntyä moottoritieltä. Valotaulussa oli ilmoitettu, että
tie on suljettu liittymän 35 kohdalta, joten hienosti sitten ajattelin, että
eipä tässä ole mitään hätää, meidän liittymä on numero 30 eikä 35. Fiksuna
tyttönä ei siinä vaiheessa sitten tullut mieleen, että hommahan menee oikeasti
niin, että otamme rampin 30 tielle 35 joka vaihtuu keskellä vuorta tieksi 92…
Valittiin reitiksi kuitenkin ramppi 30 ja lähdettiin ajamaan
kohti vuoritietä muiden autojen seassa. Kauaa ei tarvinut arvuutella oliko tie
oikeasti suljettu vai ei, sillä kaikki vastaan tulevat autot vilkuttelivat
valoja ja tekivät u-käännöksen merkkejä käsillä. No u-käännöshän kapealla ja
mutkaisella vuoristotiellä on ihan helppo nakki. Varsinkin kun ajaa aivan
järkyttävän kokoista lava-autoa ja edessä on sata autoa ja takana on sata autoa
lisää. Oltiin siis jumissa seuraavat kolme tuntia. Tilannehan olisi ollut ihan
helppo jos olisi ollut puhelin, jossa on netti mutta äiti oli juuri sinä
päivänä unohtanut antaa puhelimen käyttöön. Uuden reitin laittaminen
karttasovellukseen ei siis ollut mahdollista. Jossain vaiheessa alkoi sitten
hermostuttaa jo niin paljon, että täytyi laittaa mobiilidata päälle ja soittaa
host äitille. Host äidiltä tuli sitten ohjeet, että seuraavasta risteyksestä
tielle 35 ja sitä seuraavasta sitten tielle 84. Vähän ajan päästä äiti soitti
uudestaan ja totesi, että taitaa olla myös tie 84 suljettu mutta luultavasti se
puoli on auki jonne teidän pitäisi ajaa. Ajattelin, että eipä siinä varmaan muu
sitten auta kuin lähteä sinne ajamaan ja toivoa parasta. Ikinä en ole sinne
suuntaan ajanut mutta eiköhän ne tiet sieltä kumminkin löydy.
Sitten en tiedä, että millä tuurilla mutta juuri kun
päästiin kohtaan, jossa tie vaihtuu numeroksi 92, työkoneet ajoivat vastaan ja
avasivat tien. Valehtelematta olimme kolmas auto, joka pääsi ajamaan tielle.
Sen verran helpottunut ja huojentunut oli tunne, että hymyilytti koko
loppumatkan. Host äidillä oli matka mennyt myöskin aika rattoisasti. Hän ei
ollut vielä päässyt lähtemään työpaikalta kun meiltä tuli soitto ruuhkasta ja hän
oli löytänyt jonkun aivan uuden tien ja tullut sitä pitkin vuoren yli. Tien
sulkemisen syy oli kaatuneet puut, joita oli koitettu siirtää koko iltapäivä.
Mutta tulipahan koettua nyt sekin, että keskellä vuorta
istutaan autossa jumissa mutavyöryjen ja kaatuneiden puiden takia.
