Terkkuja Californiasta!

Kalifornia. Ensimmäisenä tulee mieleen pitkät hiekkarannat, surffaajat, kuumuus ja palmupuut. Tai ainakin minulle. Tai ainakin ennen tuli. Ensimmäinen viikko täällä on nyt takana ja ainakin sää on antanut mukavan tervetulotoivotuksen. En ole nimittäin varmaan ikinä nähnyt niin kovia vesisateita ja tuulta mitä täällä on saanut kokea. Palmut ovat suurin piirtein vaakatasossa ja vettä tulee niin kovalla tempolla, että tietäkään ei enää erota. Yritä siinä sitten selvitä viisikaistaisella moottoritiellä valtavan lava-auton kanssa. Sähköjen palautumista on muutamankin kerran päässyt odottamaan ihan ajan kanssa. Okei, pari viimeistä päivää on sitten taas ollut ihan unelma kelejä; noin 18 astetta lämmintä ja pelkkää auringon paistetta. Ranta on parin sadan metrin päässä kodista, joten sinne pääsee nopeasti vaikka golfautolla. Tosin ei tällä hetkellä, sillä siitä puhkesi rengas. Asuinalue on samalla myös golf clubi ja välillä liikkuessa täytyy muistaa väistellä golffareita ja kovia golfpalloja. Kentän työntekijät pitävät huolen, että talojen välissä olevat golfkentät pysyvät kunnossa, ajamalla nurmikon muutaman kerran päivän aikana. Aamulla kun herää ja avaa verhot ennen seitsemää, ensimmäiset golffarit on jo heilumassa mailojen kanssa.  Ei ole kyllä vielä kertaakaan tullut ikävä lunta tai Suomen -30 asteen pakkasia. Ei siis valittamista, nautin enemmän tällaisista talvikeleistä.

Parissa viikossa ei ole vielä kamalasti kerennyt kokea ja nähdä. Aika on mennyt enemmänkin siihen, että on tutustunut uuteen perheeseen ja päässyt sisälle arkirytmiin. Tosin arki sujuu mukavasti tyttöjen kanssa retkeillessä rannalla tai hotellin ympäristössä ja perheen koirien kanssa pääsee lenkkeilemään pitkin Tyynen valtameren rannikkoa niin pitkälle kuin jaksaa. Koirien tai lasten kanssa lenkkeilemisestä ei sosiaalisuutta ainakaan puutu, sillä lähes jokainen vastaantulija haluaa jäädä silittämään koiria tai kehumaan heidän kauneutta sekä ihastelemaan tyttöjen suloisuutta. Ihmiset tällä puolella maata tuntuvat paljon rennommilta ja avoimimmilta. Oikeastaan ihan kenen kanssa vaan löytyy aina jutun aihetta. Kaksi kertaa on luultu jo sitäkin, että olen äiti lasteni kanssa ulkoilemassa. En tiedä onko hyvä vai huono juttu jos luullaan äidiksi... Toisen kerran jälkeen oli pakko mennä jo kysymään host äidiltäni, että näytänkö muka niin vanhalta, että minulla voisi olla lapsia. Host äiti, sitten vastasi, että kyllä hänen mielestä ihan hyvin. Itse asiassa siinä vaiheessa selvisi host äidillenikin, että en ole vielä 21 vuotta vanha. Mutta selvästi siis jo aivan valmis vanhemmaksi.

Lapset käyvät kerhossa joka arkipäivä ja muutamana päiväna viikossa se sijaitsee Stanfordissa. Muun muassa kuuluisa Stanfordin yliopisto sijaitsee muutaman sadan metrin päässä koulusta. Vapaa-ajan pystyy siis hyvin käyttämään hyödyksi kiertelemällä valtavalla yliopistoalueella ja ihailemalla hienoja vanhoja rakennuksia. Alue on oikeasti niin suuri ja vaikuttava, että edes neljän tunnin aikana en kerennyt kaikkea kiertää vaan seuraavalla kerralla piti tulla uudestaan. Olen kerennyt kotiinkin jo ilmoittaa, että taitaa Stanfordin yliopisto olla se paikka jonne haluan jatko-opinnot tulla suorittamaan. Täytyisi vain löytää jostakin avulias sponsori, joka voisi kustantaa muutaman sadan tuhannen dollarin koulumaksut.

Isommista kaupungeista lähimpänä meidän kotia on San Francisco, johon pääsee suhteellisen nopeasti 40 minuutissa. Muun muassa kuuluisat Golden Gate silta, Bay Bridge, Lauttaterminaali ja Fisherman´s Wharf täytyi tsekata jo heti ensimmäisen viikonlopun aikana. San Francisco on erilainen kuin Manhattan mutta hyvällä tavalla! Ehdottomasti paras idea pitkään aikaan oli vuokrata pyörät koko päiväksi ja polkea ympäri San Franciscoa. Kilometrejä (maileja paikallisittain) kertyi ihan kiitettävästi ja seuraavana päivä todettiin kavereiden kanssa yhdessä, että on takamukset hieman hellänä. Mutta oli ehdottomasti sen arvoista!!

Toinen kohde johon on keretty jo tutustua, on Santa Cruz. Kaupunki, joka on aivan täydellinen amerikkalainen rantakaupunki. Katuja reunustaa palmut ja pitkän valkoisen hiekkarannan vieressä on huvipuisto. Ihmiset olivat pelaamassa rantalentopalloa kymmenillä kentillä sekä uimassa. Fiilis oli kuin jossain rantalomakohteessa. Lämpötila oli noin 20 astetta, siis tammikuussa keskellä synkkää talvea, 20 astetta. Ainakin suomalaiselle on ihan mukava lämpötila. Santa Cruzin jälkeen pysähdyttiin vielä toiselle rannalle, jonka oltiin kuultu olevan kaunis auringonlaskun aikaan. No paikan päällä sitten todettiin, että alas pääsee vain jyrkkää kallioseinämää pitkin, jossa on pienen pieni polku. Ei siis todellakaan tarkoitettu jokapäiväiseen käyttöön. Hetken aikaa mietittiin olisiko alas meneminen turvallista mutta onneksi rohkeat pilveä polttavat miehet näyttivät meille reippaana mallia ja totesimme, että jos pilvipäissään pystyy suoriutumaan laskeutumisesta, pystymme mekin siihen. Ja elossa ollaan vieläkin. Täytyy kyllä todeta, että kaikkea sit tekee hyvien valokuvien eteen...

Kalifornia ja koko USA ovat kyllä vieneet mun koko sydämen kokonaan!

Next stop California

2017. Uusi vuosi, uudet haasteet. Uuden vuoden lupaus; Tee vuodesta 2017 unohtumaton, elä joka ikinen päivä täysillä, näe ja koe niin paljon kuin mahdollista, nauti. Ja ai niin, tee roadtrip Amerikan halki vuoden lopussa Jonnan kanssa.

Amerikka ja joulu ovat kyllä aika siisti yhdistelmä, varsinkin Jouluaamuna brunssin nauttiminen Manhattanilla kattoterassiravintolassa. Joulukuuset ja jouluvalot oli viritetty jo Kiitospäivän jälkeen, joten joulutunnelmaan kerkesi virittäytyä jo kuukautta ennen joulua. Myös lähestulkoon jokainen kaupunki Long Islandilla pisti parastaan, jotta saisi ihmiset joulutunnelmaan. Tarjolla oli jouluparaateja, aamiaisia joulupunkin kanssa, piparkakkutalojen koristelua, jouluvalokierroksia sekä paljon muuta. Kotiin ilmestyi tonttu joka vahti, että lapset käyttäytyivät hyvin. Jokaisen joulukuun aamun ensimmäinen tehtävä oli tarkistaa missä paikassa tonttu sinä päivänä vahti. Erityisen tärkeää oli myös se, että tonttuun ei saanut koskea. Jos jossakin äärimmäisen harvinaisessa tilanteessa joku sattui hipaisemaan tonttua, täytyi sen päälle ripotella kanelia, jotta taikavoimat palautuivat. Tonttu saattoi tuoda myös pieniä herkkuja lahjaksi aamuisin. Jouluaatto sekä joulupäivä kului Manhattanilla kavereiden kanssa. Aattona vain kierreltiin ympäriinsä, käytiin syömässä ja vierailtiin joulumarkkinoilla. Joulupäivänä nautittiin brunssi kattoterassilla. Tarjolla oli lähestulkoon kaikkea; salaatteja, munakasta, pekonia, hedelmiä, herkkuja, pannukakkuja, vohveleita, pastaa, kanaa, leipää…

Uusi vuosi ja Times Square. Ehdottomasti kokemus, joka ihan kaikkien täytyy kokea. Jotakin aivan USKOMATONTA ja ÄLYTÖNTÄ. Tosin vain kerran elämässä kokemus. En välttämättä lähtisi ensi vuodenvaihteessa uudestaan, mutta ihan ehdottomasti tähän asti siistein kokemus koko Amerikassa olon aikana. Kolmentoista tunnin seisominen Times Squarella, ei kunnon ruokaa, ilman juomista, ei vessoja, yli 2miljoonan muun ihmisen seurassa. Kun vuosi sitten lopulta vaihtuu ja näkee kuuluisan pallon pudotuksen on fiilis kieltämättä aika siisti. Juhlien musiikista vastasivat amerikkalaiset ykkösluokan artistit ja päästiin harjoittelemaan muun muassa Watch me – laulun tanssia. Meno oli ihan mieletön. Juhlijoille jaettiin hattuja, kruunuja, ilmapalloja, laseja ja vaikka mitä tavaraa uuteen vuoteen liittyen. Paikka jossa seistiin kaikki 13 tuntia, sattui olemaan NBC- uutisstudion vieressä. Tästä johtuen päästiin myös seuraamaan kuinka suoran lähetyksen kuvaamien tapahtuu, osallistumaan mannekiini haasteeseen useampaakin otteeseen ja sekä vilkuttamaan ja hymyilemään kameroille kymmeniä kertoja.

No jos sitten mennään niihin haasteisiin. Kolme kuukautta New Yorkissa Long Islandilla, pari viikkoa New Yorkissa Armonkissa ja seuraava määränpää 3. tammikuuta oli Half Moon Bay, Kalifornia. Muutamien haastatteluiden jälkeen uusi, parhaalta tuntuva perhe löytyi Kaliforniasta ja se tarkoitti sitä, että New York täytyisi hyvästellä vähäksi aikaa. Lentoajankohdaksi sovittiin uuden perheen ja järjestön kanssa 3. tammikuuta, sillä perhe oli lomailemassa ja myös heidän oli tarkoitus lentää samana päivä kotiin. No koska mikään ei koskaan mene niin kuin olettaa, ei myöskään tällä kerralla. Järjestöstä oltiin yhteydessä ensin sähköpostitse ja ehdotettiin kolmea eri lentoaikaa, josta sitten uusi perhe saisi valita heille parhaimman. Perheeltä ei vastausta muutamaan päivään kuitenkaan kuulunut ja järjestö oli yhteydessä jälleen, kertoen lentovaihtoehtoja olevan jäljellä enää kaksi. Muutama päivä ennen lentoajankohtaa järjestöltä tuli puhelu, jossa he kyselivät olinko kuullut tulevasta perheestä lähiaikoina mitään. Tähän täytyi vastata, että viesteihini ja sähköposteihini ei kyllä ollut tullut vastauksia. Järjestöstä todettiin, että he nyt sitten varaavat toisen lentovaihtoehdon ja ilmoittavat perheelle milloin saavun. Lopulta perheen äitiin saatiin yhteys ja hän pahoitteli, ettei ollut huomannut sähköposteja. Kerkesin siinä vaiheessa jo naureskella, että näinköhän tulen lentämään sittenkään ja ehdotin kaverini perheelle, että voisivat ottaa myös toisen au pairin. No ei siinä vielä kaikki. Päivä ennen matkustuspäivää, uusi tukihenkilö lähetti sähköpostia ja pyysi soittamaan mahdollisimman äkkiä. Kyse oli kuulemma hätätilanteesta. Puhelussa sitten selvisi, että uusi host äitini oli loukkaantunut ja tarvitsi leikkausta. Tämä tarkoitti sitä, että he lentäisivät aikaisintaan vasta neljän päivän kuluttua. Siinä sitten uuden tukihenkilön kanssa ihmeteltiin tilannetta ja mietittiin, että mikä olisi paras ratkaisu. Päädyttiin kumminkin siihen, että lennän sovittuna ajankohtana ja mietitään sitten Kaliforniassa, että mitä tehdään. Tukihenkilö oli yrittänyt tavoittaa myös järjestön ihmisiä ja kysellä neuvoa miten tällaisessa tilanteessa tulisi nyt sitten toimia. Juhlapyhien takia suurin osa työntekijöistä oli kuitenkin lomalla ja vain hätätapauksia varten oleva linja oli avoinna. No tukihenkilöni oli sitten soittanut kyseiseen numeroon ja selittänyt tilanteen johon järjestöltä oli sitten todennut, että jos au pair ei ole sairaalassa tai vankilassa tilanne ei ole hätätapaus. Tässä välissä täytyy kehua hieman itseäni siitä, että onnistuin lentämään aivan yksin New Yorkista San Franciscoon ja vaihtamaan vielä konettakin Chicagossa. Samalla itseluottamuksella olisi varmasti sujunut sekin tilanne, että koko päivän lentämisen jälkeen tajuaa toisella puolella maata, että kukaan ei ole vastassa eikä koko osavaltiosta tunne yhtään ihmistä. Mutta ainakaan ei ole sairaalassa eikä vankilassa, joten kaikki on hyvin. Tukihenkilö onneksi pelasti ja matkustaminen sujui ihan hyvin. Tosin jälkimmäistä lentoa täytyi odottaa kolme tuntia kauemmin, sillä sää määränpäässä oli niin huono, että sinne ei yksinkertaisesti voinut lentää. Loppu hyvin, kaikki hyvin, lopulta kumminkin saavuin Kaliforniaan. Perhettä vielä odotellaan mutta eiköhän se sieltä kohta ilmesty.

Ai niin ja otettiin muuten tatuoinnit Jonnan kanssa.