Next stop California

2017. Uusi vuosi, uudet haasteet. Uuden vuoden lupaus; Tee vuodesta 2017 unohtumaton, elä joka ikinen päivä täysillä, näe ja koe niin paljon kuin mahdollista, nauti. Ja ai niin, tee roadtrip Amerikan halki vuoden lopussa Jonnan kanssa.

Amerikka ja joulu ovat kyllä aika siisti yhdistelmä, varsinkin Jouluaamuna brunssin nauttiminen Manhattanilla kattoterassiravintolassa. Joulukuuset ja jouluvalot oli viritetty jo Kiitospäivän jälkeen, joten joulutunnelmaan kerkesi virittäytyä jo kuukautta ennen joulua. Myös lähestulkoon jokainen kaupunki Long Islandilla pisti parastaan, jotta saisi ihmiset joulutunnelmaan. Tarjolla oli jouluparaateja, aamiaisia joulupunkin kanssa, piparkakkutalojen koristelua, jouluvalokierroksia sekä paljon muuta. Kotiin ilmestyi tonttu joka vahti, että lapset käyttäytyivät hyvin. Jokaisen joulukuun aamun ensimmäinen tehtävä oli tarkistaa missä paikassa tonttu sinä päivänä vahti. Erityisen tärkeää oli myös se, että tonttuun ei saanut koskea. Jos jossakin äärimmäisen harvinaisessa tilanteessa joku sattui hipaisemaan tonttua, täytyi sen päälle ripotella kanelia, jotta taikavoimat palautuivat. Tonttu saattoi tuoda myös pieniä herkkuja lahjaksi aamuisin. Jouluaatto sekä joulupäivä kului Manhattanilla kavereiden kanssa. Aattona vain kierreltiin ympäriinsä, käytiin syömässä ja vierailtiin joulumarkkinoilla. Joulupäivänä nautittiin brunssi kattoterassilla. Tarjolla oli lähestulkoon kaikkea; salaatteja, munakasta, pekonia, hedelmiä, herkkuja, pannukakkuja, vohveleita, pastaa, kanaa, leipää…

Uusi vuosi ja Times Square. Ehdottomasti kokemus, joka ihan kaikkien täytyy kokea. Jotakin aivan USKOMATONTA ja ÄLYTÖNTÄ. Tosin vain kerran elämässä kokemus. En välttämättä lähtisi ensi vuodenvaihteessa uudestaan, mutta ihan ehdottomasti tähän asti siistein kokemus koko Amerikassa olon aikana. Kolmentoista tunnin seisominen Times Squarella, ei kunnon ruokaa, ilman juomista, ei vessoja, yli 2miljoonan muun ihmisen seurassa. Kun vuosi sitten lopulta vaihtuu ja näkee kuuluisan pallon pudotuksen on fiilis kieltämättä aika siisti. Juhlien musiikista vastasivat amerikkalaiset ykkösluokan artistit ja päästiin harjoittelemaan muun muassa Watch me – laulun tanssia. Meno oli ihan mieletön. Juhlijoille jaettiin hattuja, kruunuja, ilmapalloja, laseja ja vaikka mitä tavaraa uuteen vuoteen liittyen. Paikka jossa seistiin kaikki 13 tuntia, sattui olemaan NBC- uutisstudion vieressä. Tästä johtuen päästiin myös seuraamaan kuinka suoran lähetyksen kuvaamien tapahtuu, osallistumaan mannekiini haasteeseen useampaakin otteeseen ja sekä vilkuttamaan ja hymyilemään kameroille kymmeniä kertoja.

No jos sitten mennään niihin haasteisiin. Kolme kuukautta New Yorkissa Long Islandilla, pari viikkoa New Yorkissa Armonkissa ja seuraava määränpää 3. tammikuuta oli Half Moon Bay, Kalifornia. Muutamien haastatteluiden jälkeen uusi, parhaalta tuntuva perhe löytyi Kaliforniasta ja se tarkoitti sitä, että New York täytyisi hyvästellä vähäksi aikaa. Lentoajankohdaksi sovittiin uuden perheen ja järjestön kanssa 3. tammikuuta, sillä perhe oli lomailemassa ja myös heidän oli tarkoitus lentää samana päivä kotiin. No koska mikään ei koskaan mene niin kuin olettaa, ei myöskään tällä kerralla. Järjestöstä oltiin yhteydessä ensin sähköpostitse ja ehdotettiin kolmea eri lentoaikaa, josta sitten uusi perhe saisi valita heille parhaimman. Perheeltä ei vastausta muutamaan päivään kuitenkaan kuulunut ja järjestö oli yhteydessä jälleen, kertoen lentovaihtoehtoja olevan jäljellä enää kaksi. Muutama päivä ennen lentoajankohtaa järjestöltä tuli puhelu, jossa he kyselivät olinko kuullut tulevasta perheestä lähiaikoina mitään. Tähän täytyi vastata, että viesteihini ja sähköposteihini ei kyllä ollut tullut vastauksia. Järjestöstä todettiin, että he nyt sitten varaavat toisen lentovaihtoehdon ja ilmoittavat perheelle milloin saavun. Lopulta perheen äitiin saatiin yhteys ja hän pahoitteli, ettei ollut huomannut sähköposteja. Kerkesin siinä vaiheessa jo naureskella, että näinköhän tulen lentämään sittenkään ja ehdotin kaverini perheelle, että voisivat ottaa myös toisen au pairin. No ei siinä vielä kaikki. Päivä ennen matkustuspäivää, uusi tukihenkilö lähetti sähköpostia ja pyysi soittamaan mahdollisimman äkkiä. Kyse oli kuulemma hätätilanteesta. Puhelussa sitten selvisi, että uusi host äitini oli loukkaantunut ja tarvitsi leikkausta. Tämä tarkoitti sitä, että he lentäisivät aikaisintaan vasta neljän päivän kuluttua. Siinä sitten uuden tukihenkilön kanssa ihmeteltiin tilannetta ja mietittiin, että mikä olisi paras ratkaisu. Päädyttiin kumminkin siihen, että lennän sovittuna ajankohtana ja mietitään sitten Kaliforniassa, että mitä tehdään. Tukihenkilö oli yrittänyt tavoittaa myös järjestön ihmisiä ja kysellä neuvoa miten tällaisessa tilanteessa tulisi nyt sitten toimia. Juhlapyhien takia suurin osa työntekijöistä oli kuitenkin lomalla ja vain hätätapauksia varten oleva linja oli avoinna. No tukihenkilöni oli sitten soittanut kyseiseen numeroon ja selittänyt tilanteen johon järjestöltä oli sitten todennut, että jos au pair ei ole sairaalassa tai vankilassa tilanne ei ole hätätapaus. Tässä välissä täytyy kehua hieman itseäni siitä, että onnistuin lentämään aivan yksin New Yorkista San Franciscoon ja vaihtamaan vielä konettakin Chicagossa. Samalla itseluottamuksella olisi varmasti sujunut sekin tilanne, että koko päivän lentämisen jälkeen tajuaa toisella puolella maata, että kukaan ei ole vastassa eikä koko osavaltiosta tunne yhtään ihmistä. Mutta ainakaan ei ole sairaalassa eikä vankilassa, joten kaikki on hyvin. Tukihenkilö onneksi pelasti ja matkustaminen sujui ihan hyvin. Tosin jälkimmäistä lentoa täytyi odottaa kolme tuntia kauemmin, sillä sää määränpäässä oli niin huono, että sinne ei yksinkertaisesti voinut lentää. Loppu hyvin, kaikki hyvin, lopulta kumminkin saavuin Kaliforniaan. Perhettä vielä odotellaan mutta eiköhän se sieltä kohta ilmesty.

Ai niin ja otettiin muuten tatuoinnit Jonnan kanssa.