sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Mun Au pair vuosi alkaa 3, 2, 1 nyt!

Homma lähti käyntiin siten, että maanantaina 3.10 tapasin Helsinki-Vantaan lentokentällä toisen suomalaisen, joka oli lähdössä samaan aikaan kohti New Yorkin Au Pair Training Schoolia. Kahdeksan tunnin lento tarjosi meille pomppuista kyytiä noin tunnin kestävän turbulenssialueen takia, jauhelihapihvin lounaaksi, koska kanat kerkesi loppua ennen meidän riviä sekä puheliaan matkaseuran, sillä vieressämme sattui istumaan kaksi rouvaa ainakin parin promillen humalassa. Kahdeksan tuntia meni kuitenkin yllättävän nopeasti ja 4pm paikallista aikaa saavuttiin New Yorkiin. Lentokentältä meille oli luvattu kuljetus koululle ja uskokaa tai älkää mutta hakija, joka meidät lopulta tuli noutamaan oli kalju, tatuoitu mies, tupakka suussa ja pinkki au pair - kyltti kädessä (Olimme odottaneet ennemminkin puku päällä olevaa kuljettajaa). Vielä suurempi yllätys meille oli kuljettaja, joka oli siis niin jenkki kun voi ihminen jenkki olla, ja vauhtia ja jenkkihuumoria riitti koko matkan ajan.













Training School oli aivan valtava rakennus rannalla Oakleyssä. Tiistai ja keskiviikko koostui lähinnä opiskelusta, joka aloitettiin puoli kahdeksalta tai kahdeksalta aamulla ja lopetettiin puoli seitsemältä tai kahdeksalta illalla. Saatiin painaa siis kevyitä 12 tunnin päiviä. Vaikka 12 tuntia saattaa kuulostaa pahalta, meni aika tosi nopeasti, sillä opettajat oli ihan huippuja ja suurin osa au paireista mukavia. Joka aamupalalla saatiin valkoista paahtoleipää, Nutellaa ja maapähkinävoita, ja ruualla oli jälkiruokana joka päivä Oreo-kakkua, vanukasta tai suklaakakkua. Tiistai-iltana meille järjestettiin myös candy picnic, johon kaikki toi oman maansa perinteisiä karkkeja ja niitä päästiin sitten yhdessä maistelemaan. Mitä viikon aikana kerettiin sitten oppia oli lähinnä se, että ajaessa lähes kaikesta saa sakot, elvytettäessä on muistettava ”Are you okay”, ”scene is safe” ja ”stay clear”, eurooppalaisilla on parhaimmat karkit maailmassa ja saksalaiset ovat todella äänekästä porukkaa. Sen lisäksi, että oltiin vaihdettu kieli kokonaan englantiin ja koko ajan oli yllä pieni jännitys, viikkoon toi lisäpotkua vielä se, että rytmi oli aivan sekaisin. Nukkumaan täytyi mennä ysiltä, koska väsymys oli jotain aivan hirveää ja automaattinen herääminen tapahtui kello kolme tai neljä yöllä. Muutaman tunnin yöunilla mentiin siis koko kouluviikko.
































Torstaina meille oli järjestetty kierros Manhattanilla ja se oli oikeasti jotain AIVAN USKOMATONTA! Kierrettiin bussilla läpi lähes kaikki nähtävyydet ja päästiin myös ylös Top Of The Rockiin ottamaan kuvia ja ihailemaan maisemia. Tunnelma, jonka Manhattan, kierroksen pitäjä ja New York-aiheinen musiikki loivat, oli jotain aivan uskomatonta ja käsittämätöntä, ja ensimmäistä kertaa tuli sellainen fiilis, että mä olen oikeasti täällä, siis ihan oikeasti. Haastavin homma kierroksella oli bussien löytäminen vapaa-ajan jälkeen. Jokaiselle oli jaettu vain pieni kartta, johon oli piirretty oikea reitti ja sen avulla jokaisen tuli sitten suunnistaa keskellä miljoonakaupunkia. Training schoolin työntekijät ilmeisesti olettivat, että tullaan pärjäämään siinä missä paikallisetkin (sellaisiahan me kohta vissiin ollaankin). Meiltä homma tosin sujui kuin vanhoilta tekijöiltä.























Perjantaiaamuna meille lopulta koitti sitten se hetki, minkä takia tänne on tultu; perheiden tapaaminen ja todellisen au pair vuoden aloittaminen. Suurin osa lähti eteenpäin joko bussilla tai lentäen mutta koulu sijaitsi niin lähellä mun host perhettä, että perheen isä ja nykyinen au pairi tulivat hakemaan mut koululta. Meitä oli muutama tyttö Kolumbiasta, yksi Tšekistä ja minä, ketkä odotettiin jännittyneinä kenen perhe ilmestyy seuraavana.

Mun uusi koti ja perhe ovat ihan uskomattomia! Talo sijaitsee kadulla, jossa kaikki kaikki talot on vähintään kolme kerroksisia. Ja koska kohta on halloween, kaikki ovat koristelleet jo pihoja hämähäkinseiteillä, noidilla, kurpitsoilla, luurangoilla ja vaikka millä koristeilla, mikä on oikeasti ihan super siistiä. Oon niin innoissani halloweenista kun voi olla. Perheen lapset oli tosin järkyttyneitä siitä kun kerroin, että tää tulee olemaan mun ensimmäinen kunnollinen halloween. Ja melkeen eka kysymys taisi olla se, onko mulla jo halloweenasu. Lapset oli leiponeet mulle myös muffineja seka piirtäneet kuvia. Olin ihan super otettu. Perjantaipäivä meni siis oikeastaan kokonaan vaan siinä, että tapasi lapset, vanhemmat ja tutustui taloon.




Lauantaina pääsin tutustumaan muutamaan täällä samalla alueella elävään au pairiin, joista osat ovat saman järjestön kautta tulleita kuin minä ja osat toisilta järjestöiltä. Käytiin tyttöjen kanssa shoppailemassa paikallisessa Outletissa sekä syömässä sekä sovittiin uusista tapaamisista. 
















-Emma





2 kommenttia: