maanantai 5. kesäkuuta 2017

San Diego





Kun on kerran päässyt matkustelun makuun niin miksi sitä sitten lopettamaan, tai edes pitämään pikku huilaustaukoa. Tällä kertaa voi laittaa rastin ruutuun San Diegon kohdalle. Irtiotto arjesta ei kuitenkaan ollut pelkästään lomailua, sillä au pairina ollessa on suoritettava 6 kurssia ( joko yliopistossa tai collegessa ) ja perjantaista maanantaihin kestävä kurssi oli yksi tapa kerätä kasaan nämä creditit. Intensiivistä opiskelua aamu kahdeksasta ilta kymmeneen oli siis tiedossa.



Kurssin aiheena oli yllätys, yllätys, Amerikka, sen kulttuuri, politiikka, historia ja kaikki muutkin tärkeät asiat siinä sivussa. Lisäksi käytiin vielä spesiaalina San Diegon historiaa. Aamut aloitettiin hotellin aamupalalla, jonka jälkeen ihan aito ja oikea amerikkalainen koulubussi kuljetti meidät koululle. Kun kyydissäolijat innostuivat laulamaan meno- ja tulomatkoilla, oli noin 50 kymppinen kuski vähintäänkin täysillä mukana mahtavine tanssimuuveineen. Koululla päivät koostuivat luokkaopetuksesta, kahoot kisoista, korttipeleistä ja tietokilpailuista. Lisäksi kiersimme mahtavalla keltaisella koulubussilla ympäri San Diegon nähtävyyksiä ja suoritimme erilaisia tehtäviä. Muun muassa valokuvahaaste vanhassa kaupungissa, vapaaehtoistyötä Balboa Parkin tiedemuseossa ja USS Midway museossa sekä merileijonien metsästystä La Jolla rannalla olivat listalla.





































Ruoka oli hyvää, paitsi picnic illallisen burrito oli aivan jäätävää. Jokaisen burriton sisään oli tungettu KOKONAINEN kana. Ei mitään muuta. Muuten meille tarjoiltiin totta kai amerikkalaiseen tyyliin pizzaa, kiinalaista ruokaa, tacoja sekä snacksejä. Jokaisen illallisen jälkeen oli myös erillinen jälkiruokakattaus, jonka totesimme jo heti ensimmäisenä päivänä olevan paras hetki koko päivästä. Ei siis valittamista, paitsi burritosta.

Kurssin paras asia oli ehdottomasti se, että sai uusia kavereita. Välillä vaan löytyy sellaisia tyyppejä keiden kanssa mätsää samalla sekunnilla kun alkaa keskustella. Maanantai- iltana kun piti hyvästellä, niin kyyneliä pyyhittiin kyllä silmistä.


















Kaiken kaikkiaan kurssista kertyi 50 tuntia opiskelua. Kaikkien iloksi keskimääräinen tuntimäärä, jonka tarvitsemme on noin 60-72 tuntia, joten nyt olisi sitten tiedossa kotitehtävien tekemistä noin 20 tunnin edestä. Ei voi muuta sanoa, kuin että tuntuu jo melkein oikealta opiskelulta. 





2 kommenttia:

  1. Ihana reissu takana kera jälleen uusien ystävien😇😃😂 On varmasti ollut yhteen hiileen puhaltavat tytöt.Äärettömän mukava lukea nämä jutut,KIITOS🌹😚

    VastaaPoista
  2. Ei tainnu lentäjä tulla ihan sovinnolla kuvaan..😂

    VastaaPoista