maanantai 26. kesäkuuta 2017

Suomituristit morottaas


Kahdeksan kuukauden jälkeen oli kyllä ihan kiva nähdä omaa suomiperhettä myös livenä. Lähestulkoon kaikki aiheet on kyllä spekuloitu aina puhelimen välityksellä mutta olihan se aika luksusta päästä näyttämään paikalliset menomestat ihan livenäkin. Kahdeksan kuukautta luulisi olevan pitkä aika, ja onhan se, mutta aika on oikeasti mennyt ihan älyttömän nopeasti. Melkein yhdeksän kuukautta sitten astui JFK lentokentälle ja siitä saakka on painettu tukkaputkella melkeen koko ajan. Aika tuntuu ennemminkin parilta kuukaudelta kuin yli puolelta vuodelta. Suomen päästä tulevat olivat kyllä hieman eri mieltä… Mutta eipä kenessäkään sen suurempaa muutosta kyllä ollut tapahtunut. Siellä se Suomi ja suomalaiset ovat kuulemma edelleenkin tallella.




















Jet Lagia oli sen verran paljon, että Teemu, jota normaalisti ei saisi hereille ennen 10 maanjäristykselläkään, havahtui ensimmäiset aamut tasan 5.00am ja toivotti hyvää huomenta. Kelloa katsoessa totesi kyllä itsekin, että ei ole koko elämänsä aikana ollut näin virkeä näin aikaisin. Vähän niin kuin vinkiksi, että voisi skarpata siellä Suomessakin. Maapähkinävoileivästä tuli ehdoton aamupalasuosikki ainakin Teemulle ja Dunkin Donuts paikan donarit oli ihan hyvä iltapala. Muita kuuluisia jenkkiketjuja ei taidettu pahemmin keretä testaamaan vaikka ravintoloissa melkein joka ilta syötiinkin.










Seitsemän päivää kun koittaa suunnitella ja toteuttaa siten että pystyisi näkemään ja kokemaan mahdollisimman paljon niin ei lepotaukoja kyllä kamalasti kerkeä ottaa. Se on mentävä sata kymmenen lasissa koko ajan. Kerettiin kumminkin viettää viikonloppu Los Angelesissa, Malibussa ja Santa Barbarassa sekä viikon aikana vierailla San Franciscossa ja Stanfordin yliopistolla, nauttia auringon laskuista ja hiekkarannoista sekä jäätävän kylmästä tyynestä valtamerestä. Heikot Suomalaiset eivät tosin uskaltaneet pidemmälle kuin vain kastamaan varpaat.


























Parin viikon sisällä pitäisi ilmoitella järjestölle matkustuskuukauden suunnitelmista ja lentoajankohdasta takaisin Suomeen. Muutama kuukausi olisi vielä aikaa ottaa kaikki mahdollinen irti Jenkkilästä ja sitten palata nauttimaan Suomen ihanan lämpimästä talvesta. See you soon!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti