keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Aaltojen kesyttäjät


Ihan vaan sen takia, ettei homma menisi liian penkkiurheiluksi, välillä on kiva päästä itsekin koittamaan paikallista vapaa-ajan viettotapaa. Ja eihän sitä nyt kehtaisi edes sanoa, että on asunut Kaliforniassa, jos ei ole käynyt surffaamassa.

Ja surffaaminen ei siis oikeasti ole edes niin vaikeaa!! Lähes tulkoon joka kerralla pysyi pystyssä! Komeiden opettajien edessä oli tietysti pistettävä parasta, joten siitä vielä pienet lisäpaineet mutta on se sanottava, että aaltojen päällä ratsastaminen on aivan älyttömän siistiä! Jos olisi tajunnut kokeilla lajia aikaisemmin niin minusta olisi varmaan tullut surffaushullu.






Vaikka aaltojen suuruus ja haiden ruokahalu aiheuttivatkin hieman jännitystä niin hengissä selvittiin. Haita ei tosin päästy näkemään mutta kaiken kokoisten aaltojen kanssa tehtiin kyllä tuttavuutta niin pinnan päällä kuin allakin. Vaikka märkäpuku ei mikään silmiä hivelevä muoti-ilmestys ole niin yllättävän hyvin se pitää lämpimänä. Kerran kyseisessä meressä bikinit päällä uineena voi myöntää, että pienet ennakkoluulot oli väitettä kohtaan, että puku pitää lämpimänä. Jälkeen päin pakkoa sanoa, että ennemmin oli hiki kuin kylmä.







Surffaus menee kyllä aivan urheilusta. Sen verran piti kauhoa menemään, että seuraavana päivä käsivarret huusivat kyllä apua. Tämän viikon voikin tässä sitten vain palautella.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti