maanantai 2. lokakuuta 2017

Laskuvarjohyppääjät



Samalla tiimillä jälleen liikkeellä. Edellisellä kerralla keksittiin surffata ja tällä kertaa nostettiin tasoa vielä hieman korkeammalle, ja ihan kirjaimellisesti korkeammalle, sillä vesi vaihtui ilmaksi ja päätettiin mennä hyppäämään lentokoneesta. Pieni virhe tuli siinä vaiheessa kun kertoi vanhemmille ENNEN hyppyä, että meinataan muuten mennä lentokoneella kolmen kilometrin korkeuteen ja tulla hyppäämällä alas. Pitkän hiljaisuuden jälkeen tuli kommentti, että tästä kokemuksesta olisi haluttu tietää vasta jälkeen päin.

Itse asiassa hyppyä oli ideoitu jo kesäkuusta lähtien ,mutta kuten sanonta ”parempi myöhään kuin ei milloinkaan” menee, saatiin homma toteutetta nyt sitten syyskuun viimeisenä päivänä.
 Ensimmäisen kerran alkoi jännittämään vasta siinä vaiheessa, kun saatiin 10 sivua papereita täytettäväksi ja lähestulkoon jokainen lause muistutti, että jos jotain tapahtuu niin mitäs menitte hyppäämään, ihan oma vika. Mutta kerran paikan päälle kun oltiin tultu niin enää ei luovutettu. Homma meni suurin piirtein siten, että turvavaljaat päälle, pikainen opastus kuinka koneesta tiputaan ja mitä tapahtuu kun kohtaa jälleen maanpinnan. Eipä siinä paljon muuta muistettavaa ollut kuin pysy banaani- asennossa. Sitten vaan koneeseen ja kohti korkeuksia.








Valittiin korkeudeksi 10000ft, joka vastaa noin 3 kilometriä. Tästä korkeudesta vapaapudotus oli 37 sekuntia vaikka todettiinkin, että tuntui kuin 5 sekunilta. Tämän jälkeen avattiin laskuvarjo ja ihan itse pääsi vielä ohjaamaankin. Se sekunti kun koneesta hyppäsi oli aika hurja mutta kahden sekunnin jälkeen fiilis on jo ihan mieletön!!! Se tunne, kun levittää kädet ja näkee kaikki maisemat, on jotain mitä ei voi vain unohtaa. Aluksi ajateltiin, että tämä on sellainen kerran elämässä homma, mutta eihän tätä nyt vain yhteen kertaan pysty jättämään. Samoilla lämpösillä olisi mennyt uudestaankin.


Ikinä ennen en ole tuhlannut noin paljon rahaa noin lyhyessä ajassa, mutta todellakin sen arvoista. OMG SO AMAZING!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti