TJ KUUKAUSI

Niin kuin tämän ekan kirjoituksen otsikosta voi helposti päätellä, tulen hengaamaan täällä Suomessa enää vain kuukauden ajan. Tarkoituksenani olisi siis maanantaina 3.10.2016 hypätä pää edellä kohti tuntematonta ja nousta lentokoneeseen Helsinki-Vantaan lentokentältä, määränpäänä Yhdysvallat ja tarkemmin määritellen New York. Seuraava vuosi tulee olemaan jotain aivan käsittämätöntä ja kreisiä (tai ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä), sillä tulen viettämään sen osana ihan oikeaa ja aitoa amerikkalaista perhettä, tutustumaan täysin uusiin ihmisiin ja amerikkalaiseen kulttuuriin, kaikkine juhlineen ja perinteineen. O M G !

Olen siis tällä hetkellä 19-vuotias ja viime keväänä valmistunut ylioppilaaksi. Suunnitelmat mulla piti olla jo lukion ekasta luokasta lähtien valmiina; menisin Tampereen lääkikseen opiskelemaan ja musta tulisi lastenlääkäri.Varavaihtoehtona hakisin Lappeenrantaan opiskelemaan kemiaa. Nämä suunnitelmat kerkesi olla voimassa kokonaiset kaksi vuotta. Voin rehellisesti sanoa, että olen aina ollut hirveen tunnollinen opiskelija ja nauttinut uusien asioiden oppimisesta. Yläkoulussa oli kivaa ja lukiossa opiskelu alkoi tosi mukavasti. Tokan vuoden jälkeen alkoi kuitenkin tuntua oikeastaan vain siltä, että opiskelu oli hirveää pakkopullaa ja homman miellyttävyys oli hävinnyt ihan kokonaan. Opiskeluinnon katoaminen olikin varmaan suurimpia syitä, miksi mun suunnitelmat kääntyi aivan päälaelleen. Vanhempieni kauhuksi (varsinkin isän) päätin pitää välivuoden ja lähteä Au Pairiksi Yhdysvaltoihin. Viime keväänä kun sitten piti jonnekin hakea, päädyin pitkän mietinnän jälkeen laittamaan hakupaperit Lappeenrantaan kemiantekniikan ja ympäristötekniikan aloille (itse asiassa hakuaikaa taisi olla jäljellä tasan tunti kun sain päätöksen tehtyä). Hain oikeastaan ihan vain sen takia, että jos mieli muuttuisikin Amerkikka- suunnitelman kanssa mulla olisi edes jotain, enkä putoaisi ihan tyhjän päälle. Kemiantekniikan alalle valinta sitten tulikin mutta jätin paikan ottamatta vastaan, vaikka silloin ei ollut Au Pair perhe vielä varmistunutkaan. 

Toinen suuresti vaikuttava asia, jonka takia Au Pairiksi päätin hakea oli harrastus. Olen koko elämäni, ihan pikku tytöstä saakka pelannut pesistä. Olen saanut viettää kaikki kesät ihan huippu joukkuekavereiden ja valmentajien kanssa ja ollaan menestyttykin ihan kivasti. En todellakaan vaihtaisi niistä hetkistä sekuntiakaan pois. Olen voinut todellakin sanoa, että pesis ei ole ollut vain harrastus, se on ollut elämäntyyli. Melkeen enemmänkin. Kumminkin 11 pelikesän ja talvireenien jälkeen alkoi tuntua siltä, että pikku breikki lajista ei olisi pahitteeksi. Kun vielä tämä kuluva kesä oli täysi farssi loukkaantumisen takia, tuli entistä vahvempi tunne, että nyt on todellakin sen tauon paikka.

Voin myös rehellisesti myöntää sen, että en todellakaan ole sellainen persoona, joka on pikkutytöstä saakka lukenut kirjoja vain englannin kielellä, kattonut leffoja ja sarjoja ilman suomenkielisiä tekstejä ja samaan aikaan haaveillut elämästä Manhattanilla. En todellakaan. Mun englannin taito on aina ollut ihan okei ja oon pärjännyt sillä tosi hyvin ulkomailla. Itse asiassa yläkoulun ja lukion enkuntunnit oli mulla aina enemmän inhokkilistalla kuin lempiaineiden joukossa. Oon myös pärjännyt todella hyvin nyt kun amerikkalaiset perheet on mua sitten haastatellut Au Pairikseen. Meen sellasella asenteella, että näillä taidoilla mennään mitä nyt on, ja eiköhän sitä ihan hyvin tule pärjäämään. Tekemällä oppii ja toivon, että mun kielitaito kerkeisi vuoden aikana ainakin hiukan parantua.

Suunnitelmissa siis olisi, että kirjoittaisin tänne blogiin noin viikoin välein mun fiiliksistä ja ajatuksista. Ihan vaan, että pääsen kertomaan sukulaisille ja kavereille millaista mun arkielämä vuoden ajan tulee olemaan. Ennen New Yorkiin lähtemistä voisin vielä kertoa tarkemin mun hakuprosessista ja mitä kaikkea vaaditaan, jos järjestön kautta haluaa Au Pairiksi lähteä.

Palaillaa, Emma