sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Road trip #3



Matka jatkuu. Colorado kerettiin kokea muutaman päivän aikana kyllä niin monipuolisesti, että vaikea on enää pistää paremmaksi. Myös sää pisti parastaan, sillä päästiin näkemään niin lumisadetta ja pakkasta kuin 25 asteen helteetkin. Vaikka ollaankin suomesta, niin silmät pyöreinä ihasteltiin lumihiutaleita ja keli oli olevinaan niin eksoottinen.




Keväällä San Diegossa reissatessa sai tuttuja Coloradolaisista ja he tarjosivat meille tällä kertaa majoituksen sekä parhaat vinkit Denver kierrokselle. Ensimmäinen yö vietettiin upeassa mökissä keskellä kuuluisia Rocky Mountainseja. Maisemat olivat yksinkertaisesti vain ihan hulppeat! Valtavat vuoret, joiden huipulla on lunta, lumisade ja vuoristotiet olivat ehdottomasti Coloradon kohokohdat. Mökillä vietettiin tyttöjen iltaa; tehtiin hyvää ruokaa ja nautittiin viiniä paljussa. Seuraavana päivänä tehtiin kierros Denverin down townissa ja satuttiin vielä sopivasti keskelle zombie festivaalia. Ja meno oli todellakin sen mukaista, muuta kommenttia ei kyllä pysty keksimään.















Illalla jaksettiin reissata vielä tunti etelän suuntaan ja vietettiin seuraava yö Colorado Springsissä. Näin lyhennettiin seuraavan päivän ajomatkaa ja päästiin retkeilemään aamulla Garden of Gods kansallispuistoon ja näkemään suositut Pikes Peaksit.







Kohta lähestytään jo reissun puoliväliä, sillä seuraavan kohteena on TEXAS!!!
Plussana vielä video Coloradon tunnelmista https://www.youtube.com/watch?v=h-rPANuxmE8

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti