torstai 12. lokakuuta 2017

Road trip #4


Puoliväli saavutettu jeejee!! Päivät, maisemat ja paikat vaihtuvat ihan super nopeasti. Mielikuvat Texasista oli kyllä jotain ihan muuta kuin todellisuus. Ei nähty kaktuksia eikä pahemmin cowboytakaaan. Museoalueet ovat tietysti erikseen mutta Dallasin down townissa ei olisi kyllä pystynyt sanomaan, että ollaan keskellä Texasia.

Ennen Dallasiin menoa kerettiin viettää yksi yö Amarillossa. Vaikka menojalka vähän jo vipattaakin niin kyseessä ei siis ollut kaikkien tietämä ravinto ja yökerho, vaan kaupunki. Käytiin ottamassa muutamat kuvat spreidattujen autojen kanssa ja jatkettiin matkaa.


Paras asia Dallasissa oli se, että pääsi moikkaamaan sukulaisia ja näkemään millaista on vaihto-oppilaan arki. Suomessa välimatka on sen verran pitkä, että harvemmin tulee nähtyä.  Kahvittelut on parempi siis sopia suoraan Atlantin toiselle puolelle Amerikkaan. Ihan älyttömän suuri kiitos vieraanvaraisuudesta sekä kaikesta muustakin! Toivottavasti viimeisen illan Suomi-illallinen oli kaikkien mieleen. Kokkeja jännitti kaikista eniten miltä ruoka maistuu.




Dallasissa kerettiin ajella raitiovaunun vanhemmalla versiolla ympäriinsä, kiertää J F Kennedyn muistomerkeillä ja nähdä X:llä merkitty kuolinpaikka. Deep Ellumin raivontola- ja taidealueella käytiin testaamassa pizzat ja extrana päästiin tsekkaamaan myös State Fair of Texas, joka oli siis vähän kuin Suomen tivolit mutta noin kymmenen kertaa suurempi. Uusia makukokemuksia olivat muun muassa uppopaistetut oreo-piparit ja suolakurkut.








Texasin stoppi oli sen verran pitkä, että vierailtiin myös naapurikaupungissa Fort Worthissa. Suosituin nähtävyys oli vanhanaikainen kaupunki, josta oli muun muassa mahdollista ostaa täysi cowboy varustus saappaista ja hattuun. Naurettiinkin, että tällaiseksi kuviteltiin koko Texasin alue. Jälkeenpäin tuli mieleen, että homma ei kyllä välttämättä nykypäivänä toimisi, jos esimerkiksi lehmät vetäisivät kaduilla vapaina.








Ja taas pääsee ihailemaan maisemia videolta https://www.youtube.com/watch?v=9zcWuAIKKQ0


SEURAAVANA KOHTEENA NEW ORLEANS!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti